Menin ensimmäiselle luokalle vuonna -75. Koulu oli iso kaupunki koulu, paljon lapsia ja paljon koulua. Koko ala-aste aika meni samassa sumussa: mitään erityistä ei jäänyt mieleen, tuntui kuin mitään luokille siirtymisiä ei olisi koskaan ollutkaan. Aina oli joko suvivirsi tai syksyn alkaminen: tuolloin koulut alkoivat vielä pääsääntöisesti elokuun 16.päivä ja koulu vastaavasti loppui keväällä 31. toukokuuta.
Sama aikataulu jatkui läpi yläasteen ja lukion eikä muutosta todellakaan tuonut opettajaksi opiskeleminenkaan, syksyllä opinahjoon ja keväällä ulos. Kun sitten työelämä alkoi välittömästi koulutusputken päätyttyä, jatkoin samaa aikataulurataa. Väliin jäivät aina elokuun ihanat illat, joulunodotukset ja valmistelut huolella, uudesta vuodesta nauttimiset ja tilalle tulivat pakkolomat kaikkien muiden kouluelämässä töissä olevien kanssa yhtä aikaa, etelän reissuista maksettiin koululomien vuoksi aina korotetut hinnat ja elämäni pyöri samaa rataa vuodesta toiseen.
Noh, ihminenhän innostuu, sopeutuu ja kyllästyy myös ja niin kävi minullekin. Viime keväänä päätin sitten hypätä toiseen aikamatkaan ja jättäydyin pois kouluelämästä 34 vuoden jälkeen ja jäin vuodeksi vuorotteluvapaalle.
Olen päättänyt tässä blogissani seurata tuon 359 päivän merkitystä minulle ja tarkastella omaa elämääni, kun hallitsevana muuttuvana tekijänä oleva aika saa nyt uuden rytmin.
Tänä vuonna ei koulun kello soi eikä paljon herätyskellokaan.Näin luulen ainakin, mutta palataan taas. Mietin vain, että voiko sellofaaniin piiloutua ja kätkeä itsensä ajalta? Olla näkyvissä ja olevana, mutta piilossa? Jään miettimään asiaa. Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti