Korvapuustien paistuessa uunissa puran ajatuksiani tänne blogiini. Viime päivät olen miettinyt hyvyyttä ja elämän mielekkyyttä. Olen pohtinut, mitä vastaan kysymykseen: Mistä syntyy mielekkyys ja ilo minun päivittäiseen elämääni? Sekä millainen tapahtuma voisi antaa aihetta pieneen juhlaan? En keksi yhtään vastausta. Asia siis huolestuttaa minua. Olen erittäin tyytyväinen omaan elämääni. Kuten aina, rahaa voisi olla hieman enemmän, mutta toisaalta näihin päivittäisiin "juoksen tarjousten perässä" -ostoksiin ei juuri montaa euroa enempää tarvitse. Kolmessa kaupassa käytyäni sain kukkaroni keventymään vajaalla 15 eurolla ja koen, että pakastin täyttyi siihen malliin, ettei kauppaan ole mitään välttämätöntä menoa ennen ensi viikkoa.
Näistä arkisista asioista huolimatta olen pohtinut paljon sitä, mistä ihmiseen syntyy hyvyys. Onko se meissä kaikissa koko ajan? Jos tavoitteena on tulla hyväksi ihmiseksi, onko lähtökohtana siis se, että ihminen on paha ja hän haluaa muuttua? Mitä hyväksi ihmiseksi tuleminen tarkoittaa? Voiko se olla pelkästään pyrkimystä? Eikö kuitenkin tarvita jonkinlaisia tekoja? Tarvitseeko siis hyvyyden ulostuleminen kohteen?
Itse en niinkään koe tarpeelliseksi hyvän ihmisyyden tavoittelemista. Se, että pystyisin olemaan tasapainossa itseni kanssa, riittää. Ehkäpä mielekkyys ja ilo minun elämääni syntyy siitä, ettei minua ahdista, että on helppo hengittää ja olla. On helppo jaksaa itsensä kanssa. Jonkin verran tulee aina välillä kyseltyä itseltäänkin, että jaksaisinko minä olla itseni kaveri? Pidän tuota kysymystä erittäin hyvänä oman itsen ja sisäisen tilan "päivittäjänä". Jos tuntuu, ettei kaveruus oman itsen kanssa onnistu, se tuskin onnistuu kenenkään muunkaan kanssa.
Minulla on erittäin vaikea äitisuhde. Oikeastaan voisi sanoa, että suhde äitiini on muodostunut eräänlaiseksi taakaksi vasta näin aikuisuuden saavutettuani. Tänään mietin, etten millään jaksaisi olla äitini kaveri. Minusta tuntuu, että me ainoat lapset saamme ja joudumme välillä kantamaan kohtuuttoman paljon syyllisyyttä siitä, ettemme miellytä vanhempiamme, emme pysty olemaan heille se ainoa kaveri ja näin ollen jo pelkästään olemassa olemisesta tulee taakka.
Hyvyys ei pääse millään äiti-tytär -suhteen väliin. Koen, että tämän aiheuttaa se yksinkertainen asia, etten pysty tekemään mitään niin suurta tekoa, että se olisi riittävä lunastamaan jonkinasteisen rauhan ja tasapainon suhteessamme. Olinpa läsnä tai poissa, olen aina riittämätön. Ja kaikki tämä siksi, että he ovat itse isäni kanssa tehneet päätöksen, ettei minulla ole sisaruksia.
Koska korvapuustit ovat nyt valmiit ja kuuma kuppi kahvia odottaa tuoreen pullan kera, ajattelen, että SE, että jaksoin tänään leipoa, antaa aihetta pieneen juhlaan. Näissä juhlissa on läsnä yksi juhlija, mutta mitäpä se haittaa. Juhlat ovat kuitenkin aina pieni piristys tähän arkeeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti