Päätin siirtyä vähän kauemmas Suomesta. Oli tarve päästä pois. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin pois huhtikuussa - muina vuosina olin aina ollut joko koulussa tai töissä.
Puissa lehtiä, linnut laulavat, aurinko paistaa. Tuntuu hyvältä olla kaukana ja ymmärtää mitä lähellä, omassa itsessä on. Välillä on tuntunut tosi kurjalta, välillä on mennyt paremmin. Tyytymättömyys itseen kasvaa joinakin päivinä hirvittäväksi taakaksi. Toisaalta ymmärrän, miten onnekas olen. Täältä kaukaa kaiken näkee paremmin. Myös sen, mitä sisällään tuntee. Lähellä kaikki on paremmin, vaikka säröt ovatkin helpommin tarkasteltavissa.
Kaikella on oma aikansa.
Niin se vain on.
Ja siihen pitää luottaa.
Menen istumaan ulos terassille. Annan auringon lämmittää.
Olen ja yritän jaksaa.
Niin on helpompaa, että hyväksyy.
Virheet virheinä ja semmosta se. Elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti