Kun sairasteleminen on jatkunut yhtä jaksoisesti 18 päivää, ehtii tuona aikana ajatella monenlaista. Kipu on mielenkiintoinen asia ja väkisinkin jonkun kivun kohdatessaan päätyy jossakin vaiheessa ajattelemaan, että mitä jos tämä olisi jatkuvaa tai mitä jos tämä olisi jossakin muussa paikassa. Kestäisin varmasti paremmin, jos kurkkukivun sijaan tämä olisi jalassa, mutta en jos olisi päässä tai vatsassa.
Kurkkupaiseesta ja nielurisan poistamisesta aiheutuu monenlaista huolta, koska leikkauksesta toipuminen ja kipu vaikuttaa niinkin elintärkeään asiaan kuin syöminen. Paino onkin pudonnut nyt viime kevään lukemista peräti kuusi kiloa. Kunto on hiipunut, vaikka tiedän, että peruskuntoni oli onneksi hyvä. Tästä huolimatta viiden rapun askelman ottaminen ylöspäin on mahdotonta ilman huonoa vointia ja puuskuttamista. Kaiken tietysti tekee pahemmaksi tämä ilma.
En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ole yhtään huolissaan ilmastomme lämpenemisestä. Minusta se on kamalaa. Johan sen järkikin sanoo, että jos Suomessa, pohjoisella pallonpuoliskolla makaavassa, pienessä pohjoisen ilmastovyöhykkeen maassa, aletaan mitata kesäisin +33 asteen lämpötiloja, asiat eivät voi olla hyvin. Puhumattakaan siitä, miltä taivas tälläkin hetkellä näyttää: vanhaa, sinistä taivasta ei näy ollenkaan. Taivas on harmaan saasteen peitossa. Ilmanlaatu on heikkoa: tämä muistuttaakin hyvin paljon sitä, miltä ilma näytti taannoisella Kiinan matkallani. Tuolloin olin järkyttynyt ja kerroin kaikille, miten ihana on asua puhtaan ilman Suomessa. Voi voi!
Ilmaston muuttuminen tällaiseksi substrooppiseksi, kuumaksi ja hautovaksi saa luonnonkin sekaisin. Helsingin sanomissa oli juttu siitä, miten trooppisten alueiden linnut olivat eksyneet Suomeen. Jippii! Tämän lisäksi luonnon oma kiertokulku menee sekaisin: linnut aloittavat toisen pesimisen, hyönteiset eivät pysy oman kehityksensä mukana, liika lämpö antaa luonnon ymmärtää, että jotakin erikoista tapahtuu, sillä emmehän me ole muualla kuin pohjolassa.
Olenkin ehdottomasti vakuuttunut siitä, että tämä omakin kurkkupaiseeni sai alkunsa liian lämpimistä oloista, huonosta hygienista ja vastustuskykyni tilapäisestä alenemisesta. Tälläisessako maailmassa me nyt sitten alamme elää? Mekin tammikuussa syntyneet pohjoisen ihmiset? Kamalaa! Että mikä tässä oli sitä positiivista? En ihan ymmärtänyt. Eilen uutisissa sanottiin kaikenlisäksi, että suuri jäälautta on irronnut pohjoisnavalta. Kiva!
Nyt eletään elokuun 8. päivää 2010. Mielenkiintoista seurata, millaista elämä on, jos on, viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden päästä.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Mitä kaikkea sitä voikaa tapahtua...
No niin, perinteinen aloitus kahdella sanalla, tänään olen sitten virallisesti takaisin työelämässä. Jippii! Ja samantien sairauslomalle lomps! Mitä kaikkea sitä voikaan tapahtua!
Kesä ja koko vuorotteluvapaa on ollut mahtava ja kun se kruunaa nyt tämä äkillinen sairastuminen, huomaan miten onnellinen olenkaan ollut, kun olen ollut koko vapaan vuoteni täysin terve vailla sikainfluenssaa ja muita sairauksia. Muutamaa päivää ennen vuorotteluvapaani päättymistä ehdin kuitenkin yllätyksekseni sairastua ja nyt töihin paluu tapahtuukin sitten sairauslomalta vasta elokuun puolen välin jälkeen.
Kävin vielä heinäkuun ihanilla helteillä lomailemassa pohjoisessa. Oli ihana uida kylmässä joessa, meloa kumiveneellä, paistaa makkaraa, saunoa ja katsella pesistä. Yhtenä päivänä teimme reissun Iso-Syöteelle ja kävimme katsastamassa ystävieni mökkiä. Mökkireissupäivänä alkoi kuitenkin kummallinen toispuoleinen kurkkukipu, jota yritin ensihätään hoitaa jäätelöllä ja jonka päätteeksi sitten päädyin ihan sairaalaan asti leikkauspöydälle.
Nukutus on jännä juttu, naps naps ja olet unessa ja naps naps olet hereillä. Täytyy kyllä todeta, että saamani palvelu oli upeaa: niin sairaanhoitajat kuin lääkäritkin olivat ystävällisiä ja todella ymmärtäväisiä: kurkkupaise oli kivulias ja samalla tulehdutti myös toisen puolen nielurisoista.
Tässä matkan varrella jouduin kuitenkin kohtaamaan tämän meidän yhteiskuntamme murrostilan: etenkin kesäaikaan nuoret, aloittelevat ja erikoistuvat lääkärinalut saavat harjoitteluaikaa, joten täytyypä todeta, että yhden tällaisen kohdanneena en voi olla kovinkaan iloinen hänen puolestaan. Tuli väkisinkin mieleeni, että onneksi en ole enää urani alkuvaiheessa, kyllä noviisivaihe on vaikea meille kaikille, lääkärin ammatista puhumattakaan - huh huh!
Nykyajan lääkkeet ovat kuitenkin sitä luokkaa, että mitään ihmeellistä kipua ei näin jälkikäteen ole ollut, mutta valitettavasti netti on täynnä kaikenlaista kirjoittelua ja tietysti typerää, että sitä menee sieltä lukemaan, mutta aika moni on kertonut, että kivut nielurisan poiston jälkeen ovat kovat vasta sitten, kun peitteet irtoavat poltetun ihon päältä. Eli nyt tässä sitten odottelen, milloin se kipu alkaa.
Muuten mieli on aika hyvä; selkeästi haen tässä hyt hieman henkistä tuntumaan siihen, miten voin - toisaalta odotan kovasti töihin pääsyä, toisaalta töihin meneminen jännittää.
Kesä ja koko vuorotteluvapaa on ollut mahtava ja kun se kruunaa nyt tämä äkillinen sairastuminen, huomaan miten onnellinen olenkaan ollut, kun olen ollut koko vapaan vuoteni täysin terve vailla sikainfluenssaa ja muita sairauksia. Muutamaa päivää ennen vuorotteluvapaani päättymistä ehdin kuitenkin yllätyksekseni sairastua ja nyt töihin paluu tapahtuukin sitten sairauslomalta vasta elokuun puolen välin jälkeen.
Kävin vielä heinäkuun ihanilla helteillä lomailemassa pohjoisessa. Oli ihana uida kylmässä joessa, meloa kumiveneellä, paistaa makkaraa, saunoa ja katsella pesistä. Yhtenä päivänä teimme reissun Iso-Syöteelle ja kävimme katsastamassa ystävieni mökkiä. Mökkireissupäivänä alkoi kuitenkin kummallinen toispuoleinen kurkkukipu, jota yritin ensihätään hoitaa jäätelöllä ja jonka päätteeksi sitten päädyin ihan sairaalaan asti leikkauspöydälle.
Nukutus on jännä juttu, naps naps ja olet unessa ja naps naps olet hereillä. Täytyy kyllä todeta, että saamani palvelu oli upeaa: niin sairaanhoitajat kuin lääkäritkin olivat ystävällisiä ja todella ymmärtäväisiä: kurkkupaise oli kivulias ja samalla tulehdutti myös toisen puolen nielurisoista.
Tässä matkan varrella jouduin kuitenkin kohtaamaan tämän meidän yhteiskuntamme murrostilan: etenkin kesäaikaan nuoret, aloittelevat ja erikoistuvat lääkärinalut saavat harjoitteluaikaa, joten täytyypä todeta, että yhden tällaisen kohdanneena en voi olla kovinkaan iloinen hänen puolestaan. Tuli väkisinkin mieleeni, että onneksi en ole enää urani alkuvaiheessa, kyllä noviisivaihe on vaikea meille kaikille, lääkärin ammatista puhumattakaan - huh huh!
Nykyajan lääkkeet ovat kuitenkin sitä luokkaa, että mitään ihmeellistä kipua ei näin jälkikäteen ole ollut, mutta valitettavasti netti on täynnä kaikenlaista kirjoittelua ja tietysti typerää, että sitä menee sieltä lukemaan, mutta aika moni on kertonut, että kivut nielurisan poiston jälkeen ovat kovat vasta sitten, kun peitteet irtoavat poltetun ihon päältä. Eli nyt tässä sitten odottelen, milloin se kipu alkaa.
Muuten mieli on aika hyvä; selkeästi haen tässä hyt hieman henkistä tuntumaan siihen, miten voin - toisaalta odotan kovasti töihin pääsyä, toisaalta töihin meneminen jännittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)